E. Elon Matematiikkakisa 2026

”Elon laskuopin mukaan” -sanonta on tuttu lähes kaikille Suomalaisille, kun pohditaan laskennallisia tosiasioita.
Suomalaisen matematiikan ”oppi-isä” Efraim Elo on kotoisin Soukaisista ja hänen kotipaikkanaankin ollutta entistä kansakoulua kutsutaan E. Elon kouluksi edelleenkin.
Soukaisten kyläyhdistys ry. on pyrkinyt pitämään E. Elon matematiikkaperinnettä yllä. Matematiikkakerho kokoontuu muutaman kerran vuodessa ja joka toinen vuosi järjestetään matematiikkakilpailu kaikkien Laitilan ala-asteiden 5-6 luokkien oppilaiden kesken.
E.Elon matematiikkakilpailun alkuerät käytiin 29.4.2026 ja E. Elon koululla 22.5 klo 9 järjestettävään loppukilpailuun on kelpuutettu 19 terävintä matematiikan taitajaa.
Kisan matemaattisen puolen ja tuomaroinnin hoitavat Laitilan lukion matematiikan lehtori Aki Vaaraslahti sekä matematiikan opettaja Juha-Matti Kaasalainen.
Kilpailussa on ihan hyvät rahapalkinnot. Kaikille loppukilpailuun kelpuutetuille ja siihen myös osallistuville on luvassa lahjakortti ja kisassa parhaiten menestyneille asialliset rahapalkinnot.
Kyläyhdistyksellä ei varoja tällaisiin palkintoihin ole, mutta yhdistys on saanut sponssoreiksi tukijoita tänä vuonna oikein hyvin.
Kiitokset siis sponsoreillemme, yhteistyökumppaneille ja tietenkin ahkerille kilpailijoille, joiden kiinnostus matematiikkaan on toivottavasti kasvanut ja siinä ohessa tulevien opiskelupaikkojen saaminen olisi todennäköisempää.
Hiekan Säätiö peräti 800 euron tuella.
Kisan voittajat julkaistaan loppukilpailun jälkeen.